Historia
Perustaminen ja tehtävä
Suomen Käsityön Ystävät -yhdistys perustettiin huhtikuun 23. päivä 1879 taiteilija Fanny Churbergin ja arkkitehti Jac Ahrenbergin toimesta. Esikuvana oli ruotsalainen sisaryhdistys Föreningen Handarbetets Vänner, joka oli perustettu 1874 ja jonka periaatteena oli käsityön edistäminen. Suomen Käsityön Ystäviä oli perustamassa pääkaupunkiseudun sivistyneistöä, etupäässä suomenmielisiä kulttuurihenkilöitä, arkkitehteja ja taiteilijoita. Fanny Churberg jätti taidemaalarin työnsä yhdistyksen vuoksi ja oli kymmenen vuotta yhdistyksen kantava voima.
Suomen Käsityön Ystävät -yhdistys ei syntynyt tyhjiössä tai irrallaan muista isänmaallisista hankkeista, sillä ajan henki oli nostaa omaa suomalaiskansallista kulttuuria ja luoda oma ”suomalainen tyyli”. Suomen Käsityön Ystävien tavoitteena oli ”käsityön edistäminen ja jalostuttaminen isänmaalliseen ja taiteelliseen suuntaan”. Käsityötä edistettiin sovittamalla kansatieteellisiä ristipisto- ja kirjontamalleja uusiin käyttötarkoituksiin ja ”nykyajan tarpeisiin”. Uusien mallien käsityötarvikkeita ja ohjeita vuokrattiin alkuvuosista lähtien kuvastojen avulla ja ensimmäinen kutoma- ja ompelumallien opas julkaistiin jo 1895. Yhdistys pyrki siten levittämään aatteensa mukaista käsityötaitoa ja mallistoa hyvin aktiivisesti. Käsityön jalostuttaminen taiteelliseen suuntaan oli ikään kuin kansan taideteollista kasvatustyötä. Opetus oli Käsityön Ystävien tärkeää toimintaa 1900-luvun vaihteessa, jolloin annettiin taidekudonnan opetusta omissa tiloissa ja värjäyskursseja pidettiin ympäri maata. Näin haluttiin edistää naisten käsityötaitoa.
Jo Fanny Churberg oli hahmottanut sen, että kansanomaisilla malleilla ei päästä pitkälle uuden suomalaisen tyylin luomisessa. Niin ikään johtokunnassa oli huomattu 1890-luvun lopulla uuden suunnittelun tarve. Siksi järjestettiin kilpailuja, joissa pyydettiin kansatieteellisistä kuoseista riippumattomia suomalaisia aiheita. Mallisuunnittelun käännekohta oli vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn Iris-huoneen tekstiilit, jotka suunnitteli Akseli Gallen-Kallela ja jotka kaikki valmistettiin Suomen Käsityön Ystävissä. Gallen-Kallelan Liekki-ryijy kudottiin teknisistä syistä luonnosta pienempänä, reunattomana versiona. Iris-huoneen tekstiileissä ei ollut enää jälkeäkään kansanomaisesta muotokielestä; Liekki-ryijyä pidetäänkin ensimmäisenä modernina suomalaisena ryijymallina. Maailmannäyttelyn jälkeen arkkitehdit ja taiteilijat kiinnostuivat ryijyjen suunnittelusta jugendtyyliin. Suomen Käsityön Ystävien jugendmallisto on maan laajin.
Toiminta
Suomen Käsityön Ystävien johdossa on ollut merkittäviä maan kulttuurihenkilöitä Churbergin ja Ahrenbergin lisäksi. Muun muassa Theodor Schwindt, Severin Falkman, Ernst Nordström, Eliel ja Ida Aspelin sekä Louis Sparre olivat johtokunnassa. Taideteollisuuskeskuskoulun opettajina toimineet Armas Lindgren, Rafael Blomstedt, Väinö Blomstedt ja Arttu Brummer olivat vuorollaan Käsityön Ystävien johtokunnassa, ohjasivat opiskelijoita Ystäviin ja lisäksi itse suunnittelivat malleja. Väinö Blomstedt oli yhdistyksen ensimmäinen vakituinen taiteilija 1900–1902, Arttu Brummer vaikutti voimakkaasti yhdistyksen toimintaan yli 30 vuotta.
Alkuvuosikymmenten aikana näkyvinä vaikuttajina oli enimmäkseen miehiä, mutta 1930-luvulta alkaen toiminnassa oli enemmistö naisia. Toimitusjohtajat yhtä lukuun ottamatta olivat kaikki naisia. Pitkäaikainen toimitusjohtaja, ekonomi Tyyne Haapanen tuli taloon 1929. Lisa Johansson-Pape oli tullut Käsityön Ystäviin piirtäjäksi 1927, mutta vuosikymmenten kuluessa hän toimi muiden töidensä ohella Ystävien taiteellisena johtajana, johtokunnan jäsenenä, kilpailutuomarina, näyttelyarkkitehtina ja arkiston perustajana. Johtokunnassa toimi 1980-luvulla Kotilieden päätoimittaja Eila Jokela.
Toiminta oli vakiintunut ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen. Taloudellinen tilanne oli osittain turvattu vuonna 1885 alkaneen valtionavustuksen myötä. Myös tilausten kasvu ja tekstiilikokonaisuuksien toimittaminen vakauttivat toimintaa; muun muassa Eliel Saarisen Suur-Merijoen kartanoon 1903 suunnittelemien ryijyjen tilaus työllisti henkilökunnan puoleksi vuodeksi. Pääomaa tarvittiin kuitenkin lisää toiminnan turvaamiseksi ja yhdistys muutettiin osakeyhtiöksi 1921. Johtokunnassa myös vastustettiin yhtiöittämistä, sillä Ystävät menetti samalla valtionavustuksen. Erityisesti Arttu Brummer korosti Käsityön Ystävien aatteellista toimintaa ja näki kaupallisuuden sen vastaisena. Brummerin aloitteesta perustettiin taiteellinen jaosto, jossa valvottiin mallien tasoa, erikseen oli kaupallinen jaosto.
Käsityön Ystävien vaikean 1980-luvun ja konkurssin jälkeen 1991 toiminta alkoi uudelleen yhdistyksenä, jonka puheenjohtajana toimi Päikki Priha. Vuosikymmenen toiminta oli hyvin vilkasta: tarvikemyynti lehtikampanjoilla ja projektimyynti tukivat toisiaan. Uusia tuotteita kehitettiin, ja myynnissä oli muun muassa teollisesti kudottuja sauna- ja kattaustekstiilejä. Graafinen ilme uudistettiin. Suomen Käsityön Ystävien liiketoiminnalle haettiin kasvua yhtiöittämällä se 2000-luvun alussa. Ensimmäisen kerran historiansa aikana ry ja Oy toimivat yhtä aikaa, rinnakkain.
Suomen Käsityön Ystävien toimitilat olivat 1970-luvulle saakka Helsingin keskustassa. Yhtiö toimi vuodesta 1912 lähtien 47 vuotta osoitteessa Fabianinkatu 27. Tuotantotilat olivat ylimmässä kerroksessa, ja keittiössä mm. värjättiin lankoja. Seuraavaksi tuotanto sai tilat Yrjönkatu 13:sta vuonna 1959, 80 vuotisjuhlavuonnaan. Yhtiö sai 1970-luvulla Helsingin kaupungin avustuksella tilat Meilahdesta, johon myös myymälä siirtyi. Sieltä seurasi muutto Tamminiemeen 1982, kun presidentille alettiin rakentaa virka-asuntoa Mäntyniemeen. Kutomo siirtyi Oulunkylään. 1990-luvun alussa yhdistys muutti jälleen Yrjönkadulle ja 2000-luvun vaihteessa seurasi muutto Runeberginkadulle, jolloin yritys sai jälleen myymälän kadun varrelta. Vajaan 10 vuoden päästä yritys muutti Sörnäisiin ja vuonna 2016 tuotanto siirtyi Ulvilaan.
Henkilökunta
Alusta saakka yhdistys tarjosi työtä vähävaraisille naisille. Käsityön Ystäviin palkattiin ensimmäinen naissuunnittelija Lina Palmgren vuonna 1901. Oma värjäämö oli aloittanut toimintansa jo 1902. Vuosisadan alussa omaa henkilökuntaa oli 10 henkeä. Vakituisia naistaiteilijoita oli 1910-luvulla jo kolme, muuta henkilökuntaa useita kymmeniä. Henkilökunta oli suurimmillaan 1930‒40 -luvuilla, lähes 50 henkilöä, ja vielä 1950-luvun alussa työntekijöitä oli yli 30. Toiminnan suurinta aikaa olivatkin vuosikymmenet 1930–40–50- ja vielä 60-luku. Maaseudulla oli kaiken aikaa kymmeniä kotikutojia ja ompelijoita.
Vielä 1970-luvun alussa henkilökuntaa oli lähes 30, 1980-luvulla keskimäärin 26 henkeä. Tuolloin kudottiin ryijyjä ja damasteja, kehitettiin verhoilukangasmallisto, pidettiin näyttelyitä ja järjestettiin kilpailuja. Henkilökuntaa oli 1990-luvulla noin 10 ja kotikutojia puoli tusinaa. 2000-luvulla tuotteistosta karsittiin vähitellen teolliset kankaat ja henkilökuntaa vähennettiin. Tarvikepakkauksiin otettiin edelleen vanhoja malleja arkistosta, uusia malleja hankittiin freelance-taiteilijoilta. 2010-luvulla toiminta supistui oleellisesti: ompelimo lopetettiin ja ryijytuotantoa jäi hoitamaan muutama henkilö.
Suunnittelijat
Vuoteen 1920 mennessä 140 suunnittelijasta 45 oli miehiä, 1930-luvulta lähtien suunnittelijat olivat etupäässä naisia. Tavoitteena ovat aina olleet korkeatasoiset, taiteilijoiden suunnittelemat tekstiilit, jotka kehittävät esteettistä laatua. Suomen Käsityön Ystävien lähes 7 000 luonnoksen arkisto noin 340 suunnittelijalta on sijoitettuna Designmuseoon.
Suurin osa Käsityön Ystäville suunnitelleista taiteilijoista on ollut Taideteollisuuskeskuskoulusta valmistuneita. Ennen tekstiiliosaston käynnistymistä 1929 suunnittelijat valmistuivat koristetaiteen osastolta, jossa opiskeltiin myös tekstiiliä. Suomen Käsityön Ystävien johtokunnassa keskusteltiin jo 1915 käsityötekniikoiden opetuksesta mallien suunnittelijoille; 1920-luvun alussa sijoitettiin yhdistyksen kangaspuita koulun tiloihin Ateneumiin ja Käsityön Ystävien kutomon johtaja opetti koulussa kudontaa mallipiirustuksen opiskelijoille. Suunnittelijoiden lista on pitkä ja vaikuttava: aiemmin mainittujen lisäksi muun muassa Oskar Elenius, Eva Mannerheim-Sparre, Margareta Ahlstedt-Willandt, Ellinor Ivalo, Viola Gråsten, Toini Nyström, Impi Sotavalta, Laila Karttunen, Eva Brummer, Uhra Simberg-Ehrström, Kirsti Ilvessalo, Lea Eskola, Hilkka Vuorinen, Ritva Puotila.
Käsityön Ystävien kalleinta pääomaa on ollut työpari: taiteilija ja työntekijä. Eva Brummer vertasi kutojaa kätilöön, joka auttaa taiteilijan luomuksen maailmaan. Uhra Simberg-Ehrström kävi päivittäin katsomassa ryijyn valmistumista ja valvoi, että ryijypintaan tulee juuri oikeita nukkavärejä. Taiteilijan valvonta on ollut ehdottoman tärkeää uniikkien ryijyjen ja ensikappaleiden kohdalla, silloin kun lähtökohtana on ollut luonnos, eikä taiteilijan itsensä tekemä työohje. Kutoja on tällöin tulkinnut nukan väripintoja yhteistyössä taiteilijan kanssa. Samoin tiettyyn kirkkoon suunniteltujen paramenttien valmistus yhteistyössä taiteilijan kanssa oli oleellista onnistumisen kannalta.
Näyttelyt ja kilpailut
Näyttelyt olivat tärkeä toiminnan muoto alusta saakka. Vuosikertomuksissa mainitaan jokavuotiset kevätnäyttelyt Helsingissä. Käsityön Ystävät osallistui jo 1881 Suomen taideteollisuusnäyttelyyn, josta yhdistys sai ensimmäisen palkintonsa, joka oli hopeinen. Kööpenhaminan pohjoismaisesta näyttelystä 1888 tuli menestys. Jo mainittu Pariisin maailmannäyttely 1900 toi Käsityön Ystävät kansainväliseen tietoisuuteen. Käsityön Ystävät osallistui kansainvälisiin näyttelyihin jatkuvasti. Pietarin kotiteollisuusnäyttelyssä 1913 oli esillä tuotteiden ohella värjäysnäytteitä. Barcelonan maailmannäyttelystä 1929 seinällä on edelleen kunniakirja, Pariisin maailmannäyttelystä 1937 yritys sai Grand Prix -palkinnon. 1940-luvullakin osallistuttiin pohjoismaisiin näyttelyihin, vaikka sota-ajan takia oli materiaalipula ja toimitiloissa mm. lämmitysongelmia. Lisäksi henkilökunta vaihtui paljon.
Käsityön Ystävät oli osallistunut Milanon triennaaleihin jo 1930-luvulla kymmenillä ryijyillä, mutta 1950‒60 -luvuilla saatiin näkyvin menestys. Ryijyjen määrä esillepanossa väheni 50-luvulla, mutta silloin lähes jokainen ryijy palkittiin. Palkintoja saivat vuosien mittaan mm. Lisa Johansson-Pape, Eva Brummer, Uhra Simberg-Ehrström ja Lea Eskola. Kirsti Ilvessalon Palokärki-ryijy (1952) sai korkeimman Grand Prix-palkinnon 1954 ja se ostettiin seuraavana vuonna Victoria & Albert -museoon Lontooseen. Ritva Puotila sai palkinnon Milanosta heti uransa alkuvaiheessa 1960 ryijyllä Zeus. Montrealin maailmannäyttelyyn 1967 kudottiin siihen asti suurin ryijy Metsä. Ryijyn suunnitteli Uhra Simberg-Ehrström, sen koko oli 4,5 x 9,5 m ja kahdelta kutojalta meni 7 kuukautta sen valmistamiseen.
Yhdistyksen juhlanäyttelyt ovat olleet merkkitapahtumia. Vuonna 1904 valmistettiin Eliel Saarisen Ruusu-tekstiilisarja, johon kuuluvat ryijy ja kirjotut verhot sekä pöytäliina ja tyyny. Näyttelyyn ommeltiin myös ensimmäiset kirkkotekstiilit, jotka suunnitteli Armas Lindgren. Ne olivat alku uudelle tekstiililajille, josta tuli yksi merkittävimpiä Käsityön Ystäville. Vuonna 1939 kudottiin perikunnan luvalla Akseli Gallen-Kallelan Sammon puolustus kuvakudoksena. Tekstiili oli 2 x 2 metriä, ja sitä ihailtiin myös Tukholmassa, jonne juhlanäyttely siirtyi Taidehallista. Vuonna 1979 järjestettiin Sata tyynyä -näyttely, jonka näyttelyarkkitehtina oli Tapio Wirkkala ja suojelijana presidentti Urho Kekkonen. Näyttely kiersi yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa ja kolmen vuoden ajan Pohjoismaissa. Yhdistyksen 120-vuotisjuhlanäyttely 1999 kiersi Taideteollisuusmuseosta Oulun taidemuseoon ja Jyväskylän Käsityön museoon. Juhlanäyttelyssä oli laajasti mukana koko tuotannon kirjo ryijyistä ja kirkkotekstiileistä kantolippuihin ja erikoistekstiileihin. 140-vuotisjuhlavuoden näyttely järjestettiin Designmuseon Galleriassa 2020, josta se siirtyi Jyväskylään Suomen käsityön museoon ja edelleen Vaasaan Pohjanmaan museoon. Pitkästä aikaa näyttelyssä oli muutakin kuin tekstiiliä; arkiston aarteet muokkautuivat taiteilijoiden suunnitelmissa tietokonepeliksi, keramiikaksi, vaatteiksi ja tuftatuiksi teoksiksi.
.
Kilpailut ovat toimineet alusta lähtien Käsityön Ystävien malliston uudistajina. Arttu Brummer piti kilpailuja yhdistyksen toiminnan ”kuningasajatuksena”, jolla estettiin malliston ”ummehtuminen”. Kilpailut olivat tärkeitä sekä taiteilijoille että Käsityön Ystäville. Suomen Käsityön Ystävien kilpailuja tutkineen fil. tri Leena Svinhufvudin mukaan kilpailuja on pidetty noin 100 vuosina 1880–1992. Toiminnan alkuvaiheessa kilpailuja järjestettiin lähes vuosittain. Niissä oli sarjoja eri sisustustekstiileille, etupäässä kirjonnoille. Joitakin kilpailuja suunnattiin huonekaluihin ja sisustuskokonaisuuksiin. Arkkitehtuurikilpailujen tapaan pyydettiin yleensä mallipiirustuksia, mutta 1910‒20-luvulla kaivattiin osallistujilta myös kokemusta tekstiilitekniikoista. Tekstiiliammattilaisuus takasi mallien toteutettavuuden. Eniten kilpailuja järjestettiin 1910- ja 1930-luvuilla, jopa 4 vuodessa. Suurin osa kilpailuista on suunnattu yleisölle, mutta jonkin verran on myös järjestetty kutsukilpailuja taiteilijoille ja opiskelijoille.
Ensimmäiset ryijykilpailut olivat vuonna 1904 ja 1906. Ryijyt kuuluivat kilpailujen piiriin vuosikymmenien ajan, ensimmäisen tarvikepakkauskilpailun voittaja oli Eva Brummerin Zebra 1950. Ryijykilpailuun 1963 osallistui ennätykselliset 1 111 ehdotusta, mutta vuonna 1966 osallistujia olikin enää niin vähän, että niistä päätettiin luopua joksikin aikaa. Seuraava kilpailu järjestettiin vasta 100-vuotisjuhlavuonna 1979. Kotilieden juhlavuonna 1992 järjestetty ryijykilpailu toi yli 1 000 ehdotusta, joista voittajaksi valittiin Heli Tuori-Luutosen Yölilja. Viimeinen suuri kilpailu oli Itsenäisyyden 80-juhlavuoden kunniaksi järjestetty ryijykilpailu 1997. Suojelijana oli presidentin puoliso Eeva Ahtisaari, joka jakoi palkinnot Säätytalolla. Voiton jakoivat Johanna Vuorisen suunnittelema Juhlat ja Tuula Tuonosen Helminauha.
Kirkkotekstiileistä oli järjestetty ensimmäinen kilpailu vuonna 1919, ja niiden malleja hankittiin myös kilpailuilla 1945 saakka. Kirkkotekstiilien suunnittelu virisi uudelleen 1980-luvulla, kun seurakunnat alkoivat pitää kilpailuja. Eri käsityötekniikat ja materiaalit nousivat esiin, symboliikka ja tekstiilien muotokieli monipuolistuivat. Myyrmäen kirkon kirkkotekstiilikilpailun voittaja 1984 oli Kristiina Nyrhinen. Materiaaleina vapaasti riippuvissa tekstiileissä on pellava ja siima, haastava yhdistelmä.
Tuotteet
Kirjonnat ja ristipistotyöt olivat Käsityön Ystävien ensimmäisiä malleja. Jugend-ajan kirjonnat ovat olleet myynnissä viime vuosiin saakka, ja vielä 1990-luvulla otettiin mallistoon uusia kirjottuja pöytäliinoja ja tyynyjä. Alkuvuosina kudottiin kuvakudoksia ja vielä 1950-luvulla mainostettiin täkänöitä. Molemmat ovat hyvin työläitä tekniikoita, jossa kuviot poimitaan työpiirustuksen mukaan.
Ryijyt syrjäyttivät hitaasti valmistettavat kuvakudokset 1910-luvulla. Omat taiteilijat alkoivat suunnitella myös uusia ryijymalleja 1920-luvulla. Vuosikymmenelle tyypillisiä olivat ns. harvaryijyt, joissa oli laakanukka kansanomaisten ryijyjen tapaan. Ryijyt olivat suuressa suosiossa 1930- ja 1950-luvulla. Tuotteistossa on ollut tyypillistä vanhoihin mallien palaaminen. Liekki-ryijy kudottiin alkuperäisen luonnoksen mukaisena vuonna 1965, ja se otettiin 100-vuotisjuhlan kunniaksi tarvikemyyntiin Kotilieden kautta. Liekki on siitä lähtien ollut yksi suosituimpia ryijymalleja. Ryijymalleissa voidaan erottaa toistettavat tarvikepakkausmallit ja uniikit, tiettyyn kohteeseen ja yksittäiskappaleina kudotut taideryijyt. Skaala on todella laaja ja suuri yleisö onkin tuntenut Käsityön Ystävät juuri ryijytalona.
Kirkkotekstiilit ovat olleet mukana tuotannossa 1904–2016. Ensimmäiset käyttöön tulleet kirkkotekstiilit olivat Max Frelanderin suunnittelemat Turun Mikaelin kirkon alttarivaate ja kirjaliina 1905. Omat taiteilijat suunnittelivat 1910-luvulla ajalle tyypillisiä samettikasukoita, mutta 1920-luvulta lähtien tuotanto kasvoi merkittävästi vaurastumisen myötä. Eniten kirkkotekstiilejä tehtiin 1930-luvulla, jolloin tyypillistä oli samojen mallien toimittaminen eri kirkkoihin. Vuoteen 1950 mennessä Käsityön Ystävissä oli valmistettu noin 400 kirkollista tekstiiliä, joiden suunnittelijoina on ollut 50 taiteilijaa. Vilkasta kirkkotekstiilien hankinta-aikaa oli 1950-luku, jolloin ruvettiin valmistamaan kokonaisia kirkkotekstiilisarjoja tiettyyn kirkkoon. Viimeisinä vuosina kirkkotekstiilien valmistus väheni seurakuntien supistuneen tarpeen vuoksi.
Kantolippuja ruvettiin valmistamaan itsenäistymisen jälkeen. Eila Jokelan mukaan käytännöllisesti katsoen kaikki lipputilaukset 1920- ja 30-luvuilla vyöryivät Käsityön Ystävien piirtämöön ja ompelimoon. Armeijan joukko-osastot, osakunnat, yhdistykset ja kuorot teettivät lippuja ja käsinauhoja. Uusien lippujen ohella on valmistettu vanhoja uudelleen, sillä silkkilipun ikä on noin 30 vuotta käytöstä riippuen. Kantolippuja on valmistettu applikoimalla ja käsin kirjomalla. Kantolippujen valmistus loppui ompelimon sulkemisen myötä 2016.
Tyynyt ovat sisustuksen kestotuote, ja niitä esiteltiin erityisesti 100-vuotisnäyttelyssä Sata tyynyä. Käsityön Ystävissä on toimitettu läpi vuosikymmenten uusia tyynymalleja sekä kudotuista kankaista että applikoituina ja kirjottuina. Suunnittelijanimiä ovat olleet muun muassa Rut Bryk, Kaija Mustakallio-Suominen, Timo Sarpaneva, Norma Heimola. Tyynyt kuuluvat edelleen tuotteistoon 2020-luvulla.
Sisustuskankaat, verhot ja verhoilukankaat kuuluivat tuotevalikoimaan jo toiminnan alkuvuosina. Kudonta oli tullut merkittäväksi tekniikaksi 1930-luvulla, jolloin metritavaraa kudottiin tuhansia metrejä vuodessa ja tuotteiden myynti kasvoi: verhoilukankaita, verhoja, pöytäliinoja, pyyheliinoja. Tekstiilien valmistaminen kasvoi vähitellen sarjatuotannoksi. Kutomon johtaja Laila Karttunen suunnitteli Käsityön Ystävien ensimmäisen sisustuskangasmalliston 1930-luvulla. Verhoilukankaita kudottiin vielä 1990-luvulla käsin metritavarana asiakkaan tilauksen mukaan ja edelleen teollisesti 2020-luvulla yhteistyössä Annala Oy:n kanssa. Karvalankamattojen malleja löytyy luonnosarkistosta 1900-luvun alusta ja myös niitä kudottiin 1990-luvulla yritysasiakkaille tilaan suunniteltuina.
Pyyhekankaita on myyty läpi vuosikymmenten. Käsin kudottuja pyyhkeitä toimitettiin yritysasiakkaille vielä 1960‒80-luvuilla. Uuden yhdistyksen aikana 1990-luvulla kylpytekstiilikankaita kudotettiin enimmäkseen teollisesti, ja kotityöntekijät ompelivat niistä saunatakkeja ja pyyhkeitä. Kattaustekstiilit ovat kuuluneet mallistoon pyyhkeiden tapaan. Niitä suunnittelivat muun muassa Lea Eskola ja Hilkka Vuorinen. Jo 1970-luvulla oli Käsityön Ystävien Lönnrotinkadun myymälässä omien mallien lisäksi teollisesti kudottuja pöytäliinakankaita myynnissä. Eliel Saarisen Ruusu-sarjasta muokattiin 1980-luvulla pellavainen Ruusu-pöytäliina pastellisävyissä. Raija Rastas suunnitteli 1990 hienolaatuisen Juhladamasti-mallin, jota toimitettiin mm. presidentin linnaan 230 cm erikoisleveästä kokopellavaisesta kankaasta. Kangas kudottiin Irlannissa. Helena Hyvösen 120-juhlavuonna 1999 suunnittelema puolipellavainen jacquardmalli Lasimaalaus kudottiin kotimaassa. (kuva 7ja 8: Saarisen Ruusu ja Juhladamasti)
Projektimyynnissä on valmistettu erikoistekstiilejä. 1980-luvulla tehtiin 3 esirippua: Irma Kukkasjärven suunnittelema Tampere-taloon, Raija Rastaan Äänekosken kaupunginteatteriin ja Juhana Blomstedtin esiripun tuotekehityskudonta Seinäjoen kaupunginteatteriin. Erikoiskirjonnan alaan ovat kuuluneet piispankaavut, rehtorin viitat, tekniikan tohtorin kaulukset ja -korut. Onpa joskus kirjottu elokuvarekvisiitaksikin upseerin arvonmerkkejä.
Uniikkeja, julkisiin tiloihin suunniteltuja tilaustekstiilejä on valmistettu vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi Kirsti Rantanen voitti kutsukilpailun Unioninkadun Postipankin taidetekstiiliksi 1982 työllään Nouseva liike, joka valmistettiin damastitekniikalla. Presidentin virka-asuntoon Mäntyniemeen tehtiin 1990-luvulla Käsityön Ystävissä Irma Kukkasjärven suunnittelemia sisustustekstiilejä. Kattaustekstiilejä, karvalankamattoja ja verhoilukankaita kudottiin käsin. Vuosikymmenten ajan Käsityön Ystävät on ollut maan hovihankkijana. Suomen itsenäisyyden ajalla marsalkka Mannerheimin paraatiunivormut huollettiin Ystävissä. Muun muassa presidentti Urho Kekkonen vei valtiovierailuillaan usein lahjaksi Käsityön Ystävien tuotteita. Presidentin linnaan ja valtioneuvostolle on toimitettu kattaustekstiilejä.
Tutkimukset
Eliel Aspelin kirjoitti ensimmäisen Ystävien historiikin 1904. Käsityön Ystävien toinen historiikki, Sata vuotta julkaistiin 1979. Käsityön Ystävien historian tutkimusta alettiin tehdä enemmän 1900-luvun puolivälin jälkeen. Ensimmäinen tutkimus oli Leena Maunulan 1967 tekemä. Päikki Priha väitteli ensimmäisenä Taideteollisen korkeakoulun tekstiiliosastolta Suomen Käsityön Ystävien kirkkotekstiileistä. Tutkimus, Pyhä Kaunistus, on julkaistu 1991. Leena Svinhufvud teki pro gradun Helsingin taidehistorian laitokselle Käsityön Ystävien kilpailuista 1995. Useita opinnäytetöitä tehtiin eri oppilaitoksiin vuosikymmenten aikana. Laajaan 120-vuotisjuhlaan 1997 liittyivät Päikki Prihan historiajulkaisu Rakkaat Ystävät ja näyttelykirja Sidos.
Suomen Käsityön Ystävät on ollut rakentamassa itsenäistä Suomea ja ollut aktiivisesti vahvistamassa ja edistämässä maamme tekstiilitaidetta. Se on ollut myös kansainvälisesti tunnetuin suomalainen tekstiilitalo.
Ulla Karsikas
LÄHTEET:
Aspelin, Eliel 1904. Suomen Käsityön Ystäväin yhdistys 1879‒1904. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö.
Sata vuotta. Suomen Käsityön Ystävät 1879–1979. Toim. Lisa Johansson-Pape, Eila Jokela, Eeva K. Miettinen, Jukka Pellinen 1979. Erweko Painotuote Oy.
Priha, Päikki 1991. Pyhä Kaunistus. Kirkkotekstiilit Suomen Käsityön Ystävien toiminnassa 1904–1950. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.
Priha, Päikki 1999. Rakkaat Ystävät. Suomen Käsityön Ystävät 120 vuotta. Helsinki: Ajatus.
Sidos. Juhlanäyttely Suomen Käsityön Ystävät 120 vuotta. Toim. Anne Valkonen ja Leena Svinhufvud 1999. Helsinki: Taideteollisuusmuseo.
KIRJALLISUUS:
Kalha, Harri 1997. Muotopuolen merenneidon pauloissa. Suomen taideteollisuuden kultakausi: mielikuvat, markkinointi, diskurssit. Jyväskylä: Apeiron, Taideteollisuusmuseo.
Svinhufvud, Leena 2009. Moderneja ryijyjä, metritavaraa ja käsityötä. Helsinki: Designmuseo.
Toikka-Karvonen, Annikki 1971. Ryijy. Helsinki: Otava.
Sirelius, U.T 1988. Suomen ryijyt. Helsinki: Kansalliskirjat. 1. painos 1924.
